Sök

Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset”  (Vatican Media)

Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset”

Vatikaanin Uskonopin virasto eli dikasterio on julkaissut uuden ihmisarvoa käsittelevän julistuksen, jonka nimi on Dignitas Infinita. Dokumentin valmistelu kesti viisi vuotta, ja sen sanoma nojaa vahvasti viimeisimpien paavien ja kirkon opetusviran opetukseen. Dokumentissa esitetään ihmisarvon perusta, ja tämän jälkeen nostetaan esiin joitakin nykyajan raskaimpia ihmisarvon loukkauksia, kuten sota, äärimmäinen köyhyys, abortti, eutanasia, ihmiskauppa, sukupuolen vaihtaminen ja gender-ideologia.

Juho Sankamo

Jokaisella ihmisellä on ääretön arvokkuus, jota ei voi menettää

Dokumentin alussa todetaan, että jokaisella ihmisellä on ääretön arvokkuus, jota ei voi erottaa hänen olemuksestaan ja joka pysyy kaikissa olosuhteissa. Se myös ylittää kaikki olosuhteet, asemat tai tilanteet, joita ihminen voi milloinkaan kohdata. Asiakirjassa nostetaan esiin YK:n yleismaailmallinen julistus ihmisoikeuksista vuodelta 1948. 75 vuotta sitten YK antoi auktoritatiivisen julistuksen, jonka mukaan jokainen ihminen on ontologisesti arvokas, ainutlaatuinen ja kunnioitettava. (DI 2)

Dignitas Infinitan kolme ensimmäistä lukua käsittelee ihmisarvon perusteita. Tämän jälkeen, luvussa neljä, nostetaan esiin joitakin aikamme suuria ihmisoikeusloukkauksia, kuten abortti, sota ja eutanasia.

Ihmisen ontologinen, moraalinen, sosiaalinen ja eksistentiaalinen arvokkuus

Dokumentissa osoitetaan, että ihmisen arvokkuus voidaan jakaa neljään osaan. Voidaan puhua ontologisesta arvokkuudesta, moraalisesta arvokkuudesta, sosiaalisesta arvokkuudesta ja eksistentiaalisesta arvokkuudesta. Ontologinen arvokkuus tarkoittaa, että ihmisellä on arvokkuus, joka perustuu siihen, että hän on olemassa, hän on Jumalan tahtoma, luoma ja rakastama (DI 7). Moraalisella arvokkuudella tarkoitetaan, että ihminen on kutsuttu toimimaan moraalisesti. Jos ihminen rikkoo moraalia, hän voi menettää moraalisen arvokkuutensa. Ontologista arvokkuuttaan ihminen ei voi milloinkaan menettää. (DI 7)

Sosiaalisella arvokkuudella tarkoitetaan ihmisen elinolosuhteita. Kun ihmiset joutuvat elämään äärimmäisessä köyhyydessä, heidän elämäntilanteensa on ristiriidassa heidän pysyvän ihmisarvonsa kanssa. Eksistentiaalisella arvokkuudella viitataan ihmisen kokemukseen hänen elämänsä arvokkuudesta ja sisällöstä. Ihminen voi terveenä ja rikkaana kokea, että hänen elämänsä on arvotonta, ilotonta ja toivotonta. (DI 8)

Raamattu ja ihmisarvo

Dignitas Infinita viittaa Raamatun luomiskertomukseen, jossa Jumala sanoo näin: “Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme… Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät” (Gen. 1:26–27). Asiakirja korostaa, että Jumalan kuvana oleminen liittyy ihmisen arvokkuuteen. Jumala on lahjoittanut ihmiselle arvokkuuden. Sitä ei tarvitse vaatia tai ansaita, vaan se on annettu jokaiselle ihmiselle. “Jokainen ihminen on Jumalan rakastama ja tahtoma, ja tämän vuoksi hänellä on loukkaamaton arvokkuus.” (DI 11)

Dignitas Infinita muistuttaa Jumalasta, joka kuulee kärsivien ihmisten itkun ja hädän. Evankeliumi kertoo, että Jeesus saapui juuri syrjittyjen, halveksittujen ja unohdettujen ihmisten luo. (DI 11–12)

Jokaisella ihmisellä on erottamaton ihmisarvo

Dokumentissa huomautetaan, että jokaisella ihmisellä on erottamaton ja sisäinen arvokkuus, joka perustuu siihen, että hän on ihminen. Tämä arvokkuus perustuu raamatullisessa ilmoituksessa ensinnäkin siihen, että Jumala on tahtonut jokaisen ihmisen elämään. Luoja rakastaa ja tuntee jokaisen ihmisen. Hän haluaa olla liittosuhteessa ihmisen kanssa. (DI 18)

Toiseksi Jumalan rakkaus ihmistä kohtaa tulee ilmi Jumalan Pojan inkarnaatiossa. Sielu ja ruumis muodostavat ihmisen ja tullessaan ihmiseksi Jumala vahvisti ihmisen arvokkuuden. Kristus on inkarnaation kautta yhdistynyt jokaiseen ihmiseen. Tämän vuoksi jokaisella ihmisellä on valtavan suuri arvo jo pelkästään siksi, että hän kuuluu ihmisyhteisöön. (DI 18) Kolmanneksi ihmisen alku, mutta myös määränpää ja täyttymys, löytyy Jumalasta. Ihminen on arvokas, koska hänet on tarkoitettu elämään Jumalan yhteydessä. (DI 20)

Dignitas Infinita korostaa, että ihmisarvo ei ole sama kuin henkilökohtainen arvo, joka perustuu ihmisen ajattelukykyyn ja vapauteen. Tässä tapauksessa syntymättömällä lapsella ei olisi arvokkuutta. Dokumentti korostaa, että ainut edellytys ihmisarvolle on se, että ihminen on ihminen. Ihmisarvolla on siis luovuttamaton ontologinen perusta. (DI 24)

Raskaat rikkomukset ihmisen arvokkuutta kohtaan

Dignitas Infinita etenee neljännessä luvussa käsittelemään joitakin raskaita rikkomuksia ihmisen arvokkuutta vastaan. Lähtökohtana on, että oikeus elämään on täysin luovuttamaton oikeus, joka kuuluu kaikille ihmisille. DI lainaa Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen Gaudium et spes -konstituutiota ja toteaa, että “kaikki se, mikä loukkaa ihmisyksilön koskemattomuutta, kuten silpominen, ruumiillinen ja sielullinen kidutus sekä yritykset harjoittaa henkistä painostusta”, kaikki se loukkaa myös ihmisen arvokkuutta. Samoin ihmisen arvokkuutta loukkaavat “epäinhimilliset elämänolot, mielivaltainen vangitseminen, pakkosiirtolaisuus, orjuus, prostituutio sekä kaupankäynti naisilla ja lapsilla; samoin myös ala-arvoiset työolosuhteet, joissa työläisiä pidetään pelkkinä ansaitsemisvälineinä eikä vapaina ja vastuullisina yksilöinä” (DI 34; GS 27).

Äärimmäinen köyhyys ja sota

DI huomauttaa, että äärimmäinen köyhyys liittyy siihen, että ihmisiltä kielletään heidän arvokkuutensa. Dokumentissa todetaan, että samaan aikaan kun absoluuttinen vauraus on lisääntynyt, myös rikkaiden ja köyhien välinen ero on kasvanut. Köyhiä on paljon mutta todella rikkaita on vähän. DI huomauttaa, että pakkomielle pienentää työvoiman kustannuksia johtaa uudenlaiseen köyhyyteen. Dokumentissa todetaan, että pahinta köyhyyttä on se, kun työ ja sen arvokkuus otetaan pois. (DI 36–37)

Sodasta DI toteaa, että sota on aina ihmisyyden häviö. Nykyään sodista kärsivät enemmän ja enemmän siviilit, ja tämänkin vuoksi sodat aiheuttavat enemmän ongelmia kuin ratkaisevat niitä. (DI 38–39)

Pakolaiset, ihmiskauppa, seksuaalinen hyväksikäyttö ja naisiin kohdistuva väkivalta

Pakolaisista DI opettaa, että heille kuuluu täysi ihmisarvo. Pakolaisten vastaanottaminen on tärkeää ja merkityksellistä ihmisyyden arvostamista. Dokumentissa jyrähdetään voimakkaasti ihmiskauppaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, orjatyötä ja elinkauppaa vastaan.

DI kehottaa tekemään töitä todellisen tasa-arvon eteen ja huomauttaa, että niitä, jotka ovat päättäneet ruveta vaimoiksi ja äideiksi, tulisi kunnioittaa enemmän. DI kehottaa meitä hylkäämään hedonistisen kulttuurin, jossa ihmisen keho nähdään vain seksuaalisen nautinnon välineenä. Asiakirja toteaa myös, että polygamia on ristiriidassa miehen ja naisen tasa-arvon kanssa. Samoin polygamia on ristiriidassa aviollisen rakkauden kanssa, joka on jakamatonta ja toiset poissulkevaa. (DI 45)

Abortti on syntymättömän lapsen murha

Kirkko muistuttaa jatkuvasti, että jokaisella ihmisellä on luovuttamaton arvokkuus, joka on voimassa sikiämisestä alkaen luonnolliseen kuolemaan asti. Ihmisen elämän käsittämättömän arvon vuoksi kirkko on aina puhunut aborttia vastaan. Viitaten pyhään paavi Johannes Paavali II:een DI toteaa, että elämää vastaan kohdistuvista rikoksista abortti on erityisen vakava ja valitettava. (DI 47)

DI toteaa, että monien ihmisten omatunto on hämärtänyt abortin suhteen. Yleinen mielipide kannattaa nykyään usein aborttia, vaikka kyseessä on viattoman lapsen murha. DI lainaa profeetta Jesajan sanoja (5:20): “Voi niitä, jotka sanovat pahaa hyväksi ja hyvää pahaksi! Pimeyden he kääntävät valoksi ja valon pimeydeksi.” (DI 47)

DI lainaa paavi Franciscuksen kiertokirjettä Evangelii Gaudium: “Niiden heikkojen joukossa, joista kirkko tahtoo erityisesti pitää huolta, ovat myös syntymättömät lapset, jotka ovat kaikkein puolustuskyvyttömimpiä ja viattomimpia. Nykyään heiltä tahdotaan kieltää ihmisarvo, jotta heille voi tehdä mitä tahdotaan, riistää heidän elämänsä ja edistää lainsäädäntöä, jottei kukaan voisi tätä estää.” (EG 213)

Paavi Franciscuksen kiertokirjettä Evangelii Gaudium lainataan vielä enemmänkin: “Kuitenkin tämä syntymättömän elämän puolustaminen liittyy läheisesti minkä tahansa ihmisoikeuden puolustamiseen. Se edellyttää vakaumusta, että ihmisolento on aina pyhä ja loukkaamaton missä tahansa tilanteessa ja kehitysvaiheessa. Hän on päämäärä itsessään eikä koskaan keino ratkaista muita vaikeuksia. Jos tästä vakaumuksesta luovutaan, ei jää lujaa ja pysyvää perustaa ihmisoikeuksien puolustamiselle. Ne olisivat kunkin hetken vallanpitäjien muuttuvien mielihalujen alaisia. Yksin järkikin riittää jokaisen ihmiselämän loukkaamattoman arvon tunnistamiseen, mutta jos katsomme sitä myös uskosta käsin, ’jokainen ihmisolennon persoonallisen arvon loukkaus huutaa kostoa Jumalan edessä ja on loukkaus ihmisen Luojaa kohtaan’.” (DI 47; EG 213)

Eutanasia, avustettu itsemurha, vammaisten marginalisoiminen

DI toteaa, että eutanasia on hiljalleen yleistymässä ja eutanasiaa ajetaan puhumalla kierosti ihmisarvon puolesta. Eutanasiasta puhutaan ikään kuin se olisi arvokas kuolema. DI kuitenkin korostaa, että kärsimys ei missään nimessä vie pois ihmisen arvokkuutta, joka on luovuttamaton. Päinvastoin kärsimyksestä voi tulla mahdollisuus vahvistaa keskinäisiä yhteyden siteitä ja kärsimys voi auttaa meitä ymmärtämään jokaisen ihmisen suurta merkitystä ihmisperheessä. (DI 51)

DI puhuu selkeästi kokonaisvaltaisen palliatiivisen hoidon puolesta, johon kuuluu kivun lievitys ja myötätunto. DI korostaa, että “jopa surullisessa tilassa olevalla ihmiselämällä on arvokkuus, jota on aina tuettava, jota ei voi koskaan menettää ja joka vaatii ehdotonta kunnioitusta”. Asiakirja painottaa, että ihmiselämä ei missään olosuhteissa voi menettää arvokkuuttaan ja tämän vuoksi ihminen, joka pyydettynä avustaa itsemurhassa, tekee rikkomuksen pyytäjän elämän arvokkuutta vastaan. Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan. (DI 52)

Vammaisista ihmisistä DI toteaa, että he ovat, niin kuin kaikki muutkin ihmiset, Jumalan tahtomia ja rakastamia ihmisiä. (DI 53–54)

Gender-teoria ja sukupuolenvaihdos

Asiakirja Dignitas Infinita toteaa, että kaikkia ihmisiä tulee kunnioittaa arvokkaasti riippumatta siitä, mikä on heidän seksuaalinen suuntautumisensa. DI korostaakin, että ketään ei saa vangita, kiduttaa tai vainota seksuaalisen suuntautumisen takia.

DI esittelee kuitenkin kirkon kriittisiä huomioita gender-teoriaan liittyen. Asiakirjassa todetaan, että gender-teoria on johtanut “ideologiseen kolonialismiin”, jossa tälle teorialle on annettu keskeinen paikka. DI pitää tällaista ajattelua vaarallisena, koska sen perusteella halutaan kumota kaikki eroavaisuudet tasa-arvon nimissä. (DI 56)

Kirkko huomauttaa, että elämä, hengellisenä ja ruumiillisena, on aina Jumalan lahja, joka tulee ottaa kiitollisesti vastaan. Gender-teorian mukaan ihminen kaipaa oikeutta määritellä itse itsensä. Näin hän asettuu ristiriitaan sen kanssa, että elämä otettaisiin vastaan lahjana. Ihminen lankeaa ikivanhaan kiusaukseen ja haluaa tehdä itsestään jumalan, ja niin hän asettuu kilpasille todellisen rakkauden Jumalan kanssa, joka ilmoittaa itsensä evankeliumissa. (DI 57)

Toisekseen gender-teoria pyrkii mitätöimään suurimman eroavaisuuden, joka on elävien olentojen välillä, nimittäin sukupuolten välisen eron. “Tämä perustavanlaatuinen eroavaisuus ei ole ainoastaan suurin mahdollinen kuviteltavissa oleva eroavaisuus, vaan se on myös kaikkein kaunein ja voimakkain eroavaisuus. Mies–nainen-parissa tuo eroavaisuus saa aikaan kaikkein ihmeellisimmän vastavuoroisuuden. Siitä tulee sen ihmeen lähde, joka ei milloinkaan lakkaa yllättämästä meitä: uuden ihmisen saapuminen maailmaan.” (DI 58) 

DI lainaa paavi Franciscuksen kiertokirjettä Amoris Laetitia, jossa todetaan, että gender-ideologiat “tähtäävät yhteiskuntaan ilman sukupuolieroja ja tekevät tyhjäksi perheen antropologisen perustan”. (DI 59; AL 56) DI korostaa, että miehen ja naisen biologiseen seksuaalisuuteen perustuvien erojen hämärtäminen pitää hylätä. “Ihmisen tulee tunnustaa ja hyväksyä sukupuolien vastavuoroisuus, ja tällöin jokainen ihminen voi täysin löytää itsensä, oman arvonsa ja identiteettinsä.” (DI 59)

Sukupuolenvaihdoksiin liittyen DI korostaa, että ihmisen arvokkuus Jumalan kuvana koskee myös ihmisen ruumista. Ruumis, niin kuin koko luomakunta, tulee ottaa vastaan Jumalan lahjana. Meidän tulee arvostaa Jumalan luomaa kehoamme. Luonnollisen järjestyksen mukaisesti mies ja nainen voivat muodostaa rakkauden liiton, josta syntyy uusia ihmisiä. Meidän tulee kunnioittaa tätä luonnollista järjestystä. (DI 60)

Ylösnoussut Kristus kirkastaa kaikkien ihmisten arvon

Dignitas Infinitan lopussa viitataan YK:n yleismaailmalliseen ihmisoikeusjulistukseen, joka julkaistiin 75 vuotta sitten. Kirkko tekee työtä ihmisarvon puolesta. Kirkko työskentelee ihmisen arvokkuuden puolesta luottaen ylösnousseen Kristuksen voimaan. Hän on todella kirkastanut jokaisen miehen ja naisen luovuttamattoman arvon. (DI 66) Tämä ihmisen arvokkuutta käsittelevä katolisen kirkon asiakirja päättyy paavi Franciscuksen sanoihin, jotka ovat hänen Laudato si’ -kiertokirjeestään: “Pyydän jokaista tämän maailman ihmistä olemaan unohtamatta tätä arvokkuuttaan, jota kenelläkään ei ole oikeutta riistää.” (DI 66; LS 205)

 

10 april 2024, 06:31