Paavi Franciscus: Suru on pahe, joka estää ihmistä iloitsemasta olemassaolostaan

Juho Sankamo

Hyvää ja pahaa surua

Puheensa alussa paavi Franciscus huomautti, että kaikki surumielisyys ei ole pahasta. Kuten kirkkoisät opettivat, on olemassa surua, joka kuuluu kristityn elämään. “Ystävällinen suru” johtaa meidät pelastukseen. Paavi huomautti, että tuhlaajapoika, Jeesuksen vertauksessa (Luuk. 15:11-20), tunsi surua omista synneistään ja omasta rappiotilastaan. Tuo armon suoma suru sai hänet kääntymään, ikävöimään ja palaamaan takaisin Isän luo.

Kun puhutaan surusta paheena, tarkoitetaan surua, joka näännyttää sielun epätoivoon. Paavi opetti, että meidän tulee “määrätietoisesti ja kaikella voimalla taistella tuollaista surua vastaan, sillä se tulee paholaiselta”.

Paavi huomautti, että jo apostoli Paavali tekee jaon hyvän ja pahan surun välillä: “Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen. Maallinen murhe sen sijaan tuottaa kuoleman.” (2. Kor. 7:10.)

Surun pahe on sielun sairaus

Paavi Franciscus opetti, että paheena suru on sielun sairaus, joka tulee sydämeen, kun ihminen menettää toivonsa. Paavi viittasi Emmauksen tien kulkijoihin (Luuk. 24:21), jotka olivat toivoneet, että Jeesus olisi se, joka lunastaisi Israelin. Nyt heidän toivonsa oli heikentynyt ja he olivat murheissaan. Tässä tilanteessa ylösnoussut Jeesus tulee heidän matkakumppanikseen. Paavi huomautti, että suru liittyy menetyksen kokemukseen. Suru liittyy usein siihen, että sydämen toiveet raukeavat tyhjiin.

Paavi varoitti kuulijoita surusta, joka johtaa melankoliaan ja toivottomuuteen. Paavi viittasi munkki Evagriukseen, joka opetti, että “kaikki paheet tähtäävät nautintoon, vaikkakin hyvin lyhytaikaiseen nautintoon, mutta suru nauttii päinvastoin surusta: tuuduttaen itsensä loppumattomaan suruun.”

Suru on sydämen mato ja petollinen demoni

“Se on petollinen demoni, tuo suru”, lausui paavi Franciscus. Hän viittasi myös kirkkoisiin, jotka vertasivat surua matoon, joka kalvaa ihmisen sydäntä. Paavi sanoi, että meidän tulee olla varuillamme tästä surusta, tuosta madosta, ja “meidän tulee ajatella, että Jeesus tuo meille ylösnousemuksen riemun”.

Kun tunnemme itsemme surulliseksi, paavi opasti, silloin meidän tulee miettiä, minkälaisesta surusta on kyse. Jos kyse on pahasta surusta, meidän tulee vastustaa sitä, koska tuo suru johtaa pessimismiin ja itsekkyyteen.

Jeesuksen ylösnousemuksen riemu kukistaa surun

Surun keskellä meidän tulee, paavin sanoin, “ajatella, että Jeesus tuo meille ylösnousemuksen riemun”. Surujemme ja vaikeuksiemme keskellä voimme uskoa, että “kaikki tulevat pelastumaan”. Paavi julisti: “Usko ajaa pelon ulos ja Kristuksen ylösnousemus siirtää surun, niin kuin sen suuren kiven haudan suulta. Kristityn jokainen päivä on ylösnousemuksen harjoitus.”

Puheensa lopussa paavi lainasi ranskalaisen kirjailijan, León Bloyn, hienoa lausetta: “On olemassa vain yksi suru, [...], se jos ihminen ei ole pyhä.” Paavi toivotti kuulijoilleen, että ylösnousseen Jeesuksen Henki auttaisi meitä voittamaan surun pyhyydellä.