Sök

Paavin messu Marseillessa ja sanoma pakolaisten puolesta

Yli 50 000 uskovaa osallistui paavin messuun Marseillen Vélodrome-stadionilla sunnuntaina.

Emil Anton – Vatikaani  

Ranskan katolilaiset saivat kohdata Pietarin seuraajan sunnuntaina Marseillen Vélodrome-stadionilla, missä yli 50 000 uskovaa osallistui paavi Franciscuksen viettämään messuun, jossa lauloi kauniisti jopa 800-henkinen kuoro. Mukana oli myös Ranskan presidentti Emmanuel Macron puolisoineen. Saarnassaan paavi kehotti iloon ja intoon, veljeyteen ja rauhaan. Hän varoitti paatuneesta sydämestä ja välinpitämättömyydestä ihmiselämää kohtaan, on kyseessä sitten kohtulapsi, pakolainen tai vanhus. 

Ennen messua paavi vietti aamun Marseillen köyhässä kaupunginosassa ihmisiä tavaten. Itse messussa oli läsnä suuri määrä piispoja, myös Välimeren toiselta puolelta. Paikalla oli esimerkiksi syyrialaiskatolisen kirkon patriarkka Ignatius Joseph III Yonan. Edellisenä päivänä paavi oli vieraillut Notre Dame de la Garden basilikassa ja viettänyt uskontojenvälisen hiljaisen hetken Välimereen hukkuneiden muistoksi.  

Välimeri ja inhimillisyys 

Välimeri ja siihen liittyvä pakolaiskysymys on ollut yksi paavi Franciscuksen kymmenvuotisen paavikauden suuria teemoja. Franciscus on tehnyt jo 17 matkaa Välimeren ympäristöön: Israeliin, Turkkiin, Egyptiin, Kreikkaan, Kyprokselle, Maltalle, Lampedusan saarelle… Välimereen hukkuvat pakolaiset ovat koskettaneet paavia, ja hän on kerta toisensa jälkeen esittänyt vetoomuksen vieraanvaraisuuden puolesta. 

Korsikan Ajaccion piispa François Bustillo, joka luodaan kardinaaliksi 30. syyskuuta, selittää paavin sanoman olevan yksinkertainen: Emme saa olla välinpitämättömiä kärsiviä kohtaan. Hän haluaa estää ihmisiä vajoamasta eläinten tasolle, hän muistuttaa evankeliumista, laupiaasta samarialaisesta. Hän vetoaa myös aiempiin paaveihin. Kyse ei ole uutuuksista eikä politiikasta vaan ihmisyydestä ja evankeliumista.  

Kutsu toimintaan ja rukoukseen 

Paluumatkallaan Marseillesta paavi kommentoi lehdistön edustajille, ettei kymmenen vuotta sitten edes tiennyt, missä Lampedusa oli. Mutta luettuaan erinäisiä asioita ja rukoiltuaan paavi sai ikään kuin Herran kutsun mennä paikan päälle. Franciscuksen mukaan viime aikoina ihmisten omatunto on herännyt tähän ongelmaan entistä enemmän. Paavi haluaa viestiä ihmisille: Tehkää jotain! 

Palattuaan Roomaan paavi piti Angelus-rukouksen ja kommentoi päivän evankeliumia, joka varoittaa ”kauppatieteellisestä” asenteesta Jumalaa kohtaan. Paavi Franciscus muistutti Angeluksen jälkeen sunnuntaina vietetystä siirtolaisten ja pakolaisten päivästä. Paavin mukaan ihmisellä on oikeus pysyä osana omaa yhteiskuntaansa tai muuttaa sieltä pois. Lisäksi Franciscus kutsui ihmisiä mukaan 30. syyskuuta järjestettävään rukousvigiliaan pian alkavan synodaalisuutta käsittelevän synodin puolesta. 

27 september 2023, 07:10