Sök

Paavi Franciscus Bahrainissa: Uskonnonvapaus, rauha ja veljeys

Paavi Franciscuksesta tuli historian ensimmäinen Bahrainissa vieraillut paavi. Franciscus tapasi muun muassa Bahrainin kuninkaan, Al-Azharin suurimaamin, Konstantinopolin patriarkan ja muita uskonnollisia johtajia. Messuun Bahrainin stadionilla osallistui arviolta 30 000 ihmistä.

Emil Anton – Vatikaani  

Paavi Franciscuksen apostolinen vierailu Bahrainiin 3.–6. marraskuuta oli historiallinen, sillä yksikään paavi ei ollut aiemmin käynyt tässä Arabian niemimaan valtiossa. Franciscus otettiin vastaan juhlallisesti muslimienemmistöisessä arabimaassa, joka on kuitenkin hyvin avoin muille uskonnoille. Esimerkiksi kristillistä joulua tai hindujen diwali-juhlaa voi Bahrainissa viettää ongelmitta, ja ne näkyvät myös julkisessa tilassa. Suurin osa maan ei-muslimeista on ulkomaisia työntekijöitä. 

Paavi Franciscus osallistui 4. marraskuuta Bahrain Forum for Dialogue: East and West for Human Coexistence -tapahtumaan. Paavi vetosi vahvasti uskonnonvapauden ja naisten julkisen aseman tunnustamisen puolesta, väkivaltaa ja sotaa vastaan. Franciscus tapasi myös Bahrainin muslimijohtajia ja piti heille puheen, joka käsitteli rauhaa, rukousta ja veljeyttä. Vielä samana iltana Arabian Neitsyt Marian uudessa katedraalissa pidettiin ekumeeninen rukoushetki, jossa oli läsnä muun muassa Konstantinopolin patriarkka Bartolomeos. Myös Bahrainin kuningas ja oikeusministeri osallistuivat tilaisuuteen. 

Seuraavana päivänä paavi Franciscus vietti messun Bahrainin kansallisstadionilla, jonne tuli arviolta noin 30 000 ihmistä, mukaan lukien rajan toiselta puolen Saudi-Arabiasta. Paavin saarna käsitteli vihollisten rakastamista. Illalla Pyhän Sydämen koulussa paavi tapasi nuorisoa ja vastasi heidän kysymyksiinsä. Matkan viimeisenä päivänä 6. marraskuuta paavi Franciscus tapasi vielä piispoja, pappeja, seminaristeja ja sääntökuntalaisia.  

Paluulennon lehdistötilaisuudessa paavi paljasti, kuinka Al-Azharin suurimaami Ahmed Al-Tayebin kanssa allekirjoitettu asiakirja Ihmisten veljeydestä syntyi. Suurimaami oli paavin luona protokollavierailulla, kun paavi pyysi häntä spontaanisti lounaalle. He mursivat yhdessä leipää ja keskustelivat, ja kysyivät lopuksi: ”Miksemme kirjoittaisi jotain tästä tapaamisesta?” Sihteerit alkoivat valmistella tekstiä, ja lopulta julistus syntyi. ”Se oli Jumalan työtä, sitä ei voi muuten käsittää, sillä kenelläkään ei ollut sitä mielessä.”  

10 november 2022, 14:03