Ensikommuunio Qaraqoshissa paavin vierailun jälkitunnelmissa
Emil Anton – Vatikaani
Kohta seitsemän vuotta on kulunut siitä, kun ISIS pakotti Qaraqoshin kristityt pakenemaan kodeistaan. Kaksi kuukautta sitten paavi Franciscus vieraili tässä jälleenrakennetussa pohjoisirakilaisessa pienkaupungissa. Pyhien Behnamin ja Saran seurakunnan kirkkoherra Georges Jahola kertoi Vatican Newsille Qaraqoshin tunnelmista lasten ensikommuuniojuhlan yhteydessä.
Paavin vierailua muistellaan yhä erityisenä hetkenä. Paavin sanoja qaraqoshilaisille kerrataan ja yritetään elää todeksi. Ne, jotka ovat lähteneet Irakista, saivat nähdä, että Irak voikin vielä olla hedelmällinen maa. He ovat ottaneet uudestaan yhteyttä yhteisöönsä ja kirkkoonsa, isä Georges sanoo. Vierailu jätti avoimeksi mahdollisuuden sille, että monet perheet vielä palaavat.
”Minulle vierailu oli todella tärkeä uskon vahvistamiseksi, se oli unelmien täyttymys. Se oli todella merkityksellinen, koska Qaraqosh on niin pieni kaupunki, pieni koko maailman silmissä, mutta meille vierailu oli suuri sysäys eteenpäin kohti tulevaisuutta.”