Sök

Vatican News

Trondheim: Tuhkakeskiviikon messu ulkona lumisateessa

Mitä tekee piispa, kun kirkkokansaa ei saa laskea kirkkoon? Hän viettää messun ulkona. Näin teki Trondheimin piispa Erik Varden tuhkakeskiviikkona.

Emil Anton – Vatikaani

Norjan Trondheimissa vietettiin tuhkakeskiviikkona ulkoilmamessu lumisateessa. Kyseessä oli viime maaliskuun jälkeen ensimmäinen messu, johon osallistui yli kymmenen henkeä. Messun vietti Trondheimin 16 000 -jäsenisen hiippakunnan uusi piispa Erik Varden OCSO. 

Viime vuoden maaliskuun 12. päivästä alkaen kirkollisiin tilaisuuksiin on saanut Norjassa osallistua korkeintaan kymmenen henkeä koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi. ”Olemme eläneet tietynlaista paastonaikaa koko vuoden”, sanoo yli kymmenen vuoden piispattoman jakson jälkeen Trondheimin piispaksi vihitty trappisti Varden. 

Ennen pandemian alkua Pyhän Olavin katedraalissa kävi sunnuntaisin 1200–1500 ihmistä, minkä jälkeen määrä putosi kymmeneen. Piispa Varden toteaa, ettei tuhkakeskiviikon tempauksessa ollut kyse protestista. Ihmiset ymmärtävät rajoitusten tarpeellisuuden mutta toisaalta ovat niistä turhautuneita. ”Kun sain vihreää valoa kunnalta ulkoilmamessun järjestämiseen, olin helpottunut, sillä kymmenen paikkaa täyttyi nopeasti ja monet olivat jäämässä ilman messua.” 

Perjantaina Norjan hallitus tiedotti, että 23. helmikuuta alkaen kirkkoon saa kokoontua sata ihmistä. Tämä uutinen ilahdutti kovasti piispa Vardenia, jonka tuhkakeskiviikon saarna jäi olosuhteiden takia lyhyeksi. Messun päätteeksi piispa kehotti kirkkokansaa menemään kotiin ja juomaan jotain lämmintä.  

20 februari 2021, 17:06