Sök

Paavi Franciscus 29. marraskuuta 2020 Paavi Franciscus 29. marraskuuta 2020  (Vatican Media)

Paavi adventtina: ”Jumalamme on Jumala, joka tulee”

Paavi Franciscus puhui Vatikaanin apostolisen palatsin ikkunasta perinteisen Angelus-rukouksen yhteydessä sunnuntaina.

Emil Anton – Vatikaani  

Adventti on toivon ja odotuksen aikaa, paavi Franciscus totesi sunnuntaina puhuessaan apostolisen palatsin ikkunasta ennen Angelus-rukousta. ”Jumalamme on Jumala, joka tulee, älkää unohtako tätä: Jumala on Jumala, joka tulee, jatkuvasti. Emme joudu pettymään odotuksessamme. Herra ei koskaan petä. Hän panee meidät ehkä odottamaan, hän panee meidät odottamaan pimeydessä antaakseen odotuksemme kypsyä, mutta hän ei tuota pettymystä. Herra tulee aina, hän on aina rinnallamme.”  

Paavi Franciscus totesi myös, että koronaviruspandemia aiheuttaa huolta ja että monet ovat vaarassa vajota pessimismiin ja apatiaan. Paavi sanoi kuitenkin, että Herran odottaminen lohduttaa ja rohkaisee meitä elämämme pimeinäkin hetkinä. ”Adventti on jatkuva kutsu toivoon: se muistuttaa meitä siitä, että Jumala on läsnä historiassa johdattaakseen sen lopulliseen täyteyteensä, joka on Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala on läsnä ihmiskunnan historiassa, hän on ‘Jumala meidän kanssamme’, hän ei ole etäinen vaan aina meidän kanssamme, niinkin että hän usein kolkuttaa sydämemme ovelle.” 

Angeluksen jälkeen paavi Franciscus sanoi rukoilevansa niiden puolesta, jotka ovat kärsineet Keski-Amerikkaan iskeneiden hurrikaanien johdosta. Lopuksi paavi kehotti vielä kaikkia pyrkimään siihen, että pandemian aiheuttamasta vaikeasta tilanteesta saataisiin esiin hyvää. Nyt voisi olla esimerkiksi hyvä aika alkaa rukoilla yhdessä perheen kanssa, ”yksinkertaisesti”, tai syventää perheen yhteistä rukouselämää. Franciscus pyysi myös tapansa mukaan rukouksia itsensä puolesta ja toivotti kuulijoille buon pranzo ja arrivederci: hyvää lounasta ja näkemiin! 

 

30 november 2020, 22:16