Sök

Vatican News
Caravaggion Pyhä Hieronymus Caravaggion Pyhä Hieronymus 

Paavin uusi apostolinen kirje Raamatun opiskelusta: ”Alkakaa tutkia perintöänne!”

Paavi Franciscus julkaisi uuden apostolisen kirjeen ”Scripturae Sacrae affectus” pyhästä Hieronymuksesta ja rakkaudesta Raamattuun. Sen lopussa paavi peräänkuuluttaa uskottavia kristillisen kulttuuriperinnön tulkkeja uskontolukutaidottomuuden leimaamassa yhteiskunnassamme. Seuraavassa esitetään suomenkielinen tiivistelmä monipuolisen kirjeen sisällöstä.

Emil Anton – Vatikaani 

Paavi Franciscuksen uusi apostolinen kirje Scripturae Sacrae affectus ilmestyi pyhän Hieronymuksen 1600-vuotismuiston kunniaksi. Kirkkoisä Hieronymus, joka ensimmäisenä käänsi Raamatun latinaksi alkukielistä, kuoli Betlehemissä 30. syyskuuta vuonna 420. Paavi Franciscuksen mukaan pyhällä Hieronymuksella, joka Augustinuksen, Ambrosiuksen ja Gregorius Suuren ohella esitetään usein yhtenä lännen kirkon neljästä suuresta opettajasta, on paljon annettavaa myös 2000-luvun kristityille.  

Hieronymuksen elämä 

Hieronymus syntyi noin vuonna 345 Stridonissa (mahdollisesti nykyisen Kroatian tai Slovenian alueella) ja sai kristillisen kasvatuksen, mutta aikansa tavan mukaan hänet kastettiin vasta aikuisena. Tuolloin hän opiskeli Roomassa retoriikkaa. Hieronymukselle ratkaisevan kääntymyskokemuksen taustalla oli uni, jossa hänet vietiin Tuomarin kuulusteltavaksi. ”Vastasin, että olin kristitty. Mutta Tuomari sanoi: ‘Valehtelet! Olet cicerolainen, et kristitty!’” Hieronymus oli rakastanut latinankielisiä klassikoita, kun taas Raamatun kirjoitukset vaikuttivat hänestä ensin liian karkeilta.  

Opintojensa jälkeen Hieronymus matkusti ympäri Eurooppaa ja Lähi-itää, tutustui itäisen kristillisyyden erakkoelämään ja vetäytyi itsekin autiomaahan rukoilemaan ja opiskelemaan Raamatun kieliä. Erämaakilvoittelijana Hieronymus oppi myös ”kyynelten merkityksen”.  

Hieronymus vihittiin papiksi Antiokiassa, ja vuoden 379 tienoilla hän jatkoi opiskelujaan Konstantinopolissa, missä hän tapasi Gregorios Nazianzilaisen. Kolminaisuusopillisesta uskontunnustuksestaan kuuluisan Konstantinopolin kirkolliskokouksen (381) jälkeen Hieronymus palasi Roomaan, missä hän toimi läheisesti paavi Damasuksen kanssa. Aventinus-kukkulalla Hieronymus johti askeettisten aristokraattinaisten (Marcella, Paula ja Eustochium) ryhmää, jossa luettiin ja laulettiin – tuolloin ennenkuulumattomasti – psalmeja alkukielellä, hepreaksi.  

Paavi Damasuksen kuoleman jälkeen Hieronymus joutui lähtemään Roomasta ja päätyi Egyptiin, missä hän tapasi kuuluisan Didymos Sokean, ja lopulta Betlehemiin, missä hän asui vuodesta 386 kuolemaansa (420) asti. Tällöin hän omistautui koko Raamatun kääntämiselle alkukielistä latinaksi, minkä tuloksena oli koko läntistä kulttuuria valtavasti muovannut Vulgata-Raamattu. 

Vulgatan merkitys 

Ennen Hieronymuksen Vulgataa eli ”Kansanraamattua” Rooman valtakunnan latinankielisillä kristityillä oli vain osittaisia kreikan kielestä tehtyjä raamatunkäännöksiä. Vaikka Vulgata sai aluksi osakseen vastustustakin, siitä tuli pian sekä oppineiston että tavallisten uskovien suosima Raamattu, jonka kanssa keskiaikainen Eurooppa oppi rukoilemaan, lukemaan ja ajattelemaan.  

Kirjallisuus, taide, teologia ja jopa kansankieli saivat vaikutteita Vulgatasta, jonka Trenton kirkolliskokous vahvisti ”autenttiseksi” eli auktoritatiiviseksi Raamatuksi. Tämä julistus ei kuitenkaan kiellä alkukielten merkitystä, eikä Hieronymus koskaan ajatellut käännöksensä olevan lopullinen. 

Paavi Franciscus siteeraakin Hieronymusta: ”En ole koskaan luottanut omiin kykyihini jumalallisten kirjoitusten opiskelussa… Minulla on tapana kysyä kysymyksiä, myös niistä asioista, jotka olen luullut tietäväni, ja vielä enemmän niistä, joista en ole ollut varma.” Seuraten Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen isien ja paavi Paavali VI:n tahtoa, paavi Johannes Paavali II julkaisikin vuonna 1979 alkukielten pohjalta uudistetun Neo-Vulgatan. 

”Kääntäjä on sillanrakentaja” 

Raamatun kääntäminen latinaksi oli kulttuuriteko. Se ammensi klassisesta roomalaisesta kulttuurista ja tuli samalla uuden kulttuurin muovaajaksi. Hieronymuksen työ opettaa meille, että jokaisen kulttuurin positiiviset arvot ja muodot voivat rikastuttaa kirkkoa. Samalla se opettaa meille, että Raamattua täytyy jatkuvasti kääntää sekä kielen että mielen tasolla, myös aikamme sekulaarissa tai maallistuneessa kulttuurissa.  

Paavi Franciscuksen mukaan kääntäminen on tietynlaista ”kielellistä vieraanvaraisuutta”, ja se puolestaan liittyy muihin vieraanvaraisuuden muotoihin. Paavi kirjoittaa: ”Kääntäminen ei koske vain kieltä vaan heijastaa laajempaa eettistä ratkaisua, joka linkittyy kokonaiseen elämänkatsomukseen. Ilman kääntämistä eri kieliryhmät eivät voisi kommunikoida keskenään; sulkisimme historian ovet toisiltamme ja kieltäisimme kohtaamisen kulttuurin rakentamisen mahdollisuuden.”  

Franciscus esittää, että ilman kääntämistä vihamielisyys kasvaa vieraanvaraisuuden kustannuksella. ”Kääntäjä on sillanrakentaja”, paavi kirjoittaa. Kuinka usein tuomitsemme liian nopeasti, kuinka usein syntyy konflikteja, kun emme ymmärrä sitä, mitä toinen sanoo?  

”Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo?” 

Sillanrakennusta tarvitaan myös Raamatun opiskelussa, sillä monet raamatunkohdat eivät aina ole helposti ymmärrettäviä. Raamatun kieli, ilmaisutavat ja muinaiset kulttuuriset tavat ovat monille, myös aktiivisille kristityille, niin outoja, etteivät he pysty lukemaan Raamattua. Tämä osoittaa tulkkien eli sananselittäjien tarpeellisuuden, niin kuin käy ilmi etiopialaisen eunukin sanoista: ”Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo” (Ap.t. 8:31). 

Hieronymus on tällainen tulkki tai neuvoja, niin kuin oli diakoni Filippos etiopialaiselle eunukille. He molemmat johtavat lukijan Raamatun vapauttavan sanoman avaimen luo. Tämä avain on Kristus, joka kykenee avaamaan sinetöidyn kirjan (ks. Ilm. 5:1-10). Kuten Hieronymus kuuluisasti sanoi: Tietämättömyys Raamatusta on tietämättömyyttä Kristuksesta.  

Paavi Franciscus suree sitä, etteivät monetkaan kristilliset perheet osaa – niin kuin Toorassa käskettiin (5. Moos. 6:6) – opettaa Herran Sanaa lapsilleen kaikessa sen kauneudessa. ”Tämä sai minut asettamaan Jumalan Sanan sunnuntain rohkaistakseni Raamatun harrasta lukemista ja suurempaa Jumalan sanan tuntemista”, paavi kirjoittaa. Paavi Franciscuksen viime vuonna asettama Jumalan sanan sunnuntai on kirkkovuoden tavallisen ajan kolmas sunnuntai.   

”Alkakaa tutkia perintöänne” 

Apostolisen kirjeensä lopuksi paavi haluaa esittää kutsun ”kaikille”. Hieronymuksesta sanottiin aikanaan, että hän oli aina lukemassa tai kirjoittamassa. Hän kasvatti aina kirjastoaan, ja näin hänestä itsestään tuli ”Kristuksen kirjasto”, tiedon ja hengellisyyden lähde lukemattomille muille.  

Nykykaupunkien kirjakauppojen olemattomia tai kehnosti varustettuja uskontohyllyjä katsellessaan nykynuoren voi olla vaikea ymmärtää, kuinka uskonnollisen totuuden etsiminen voi olla innostava seikkailu, joka sytyttää mielen ja sydämen, paavi kirjoittaa. Jumalannälkä ja hengellinen kasvu on innoittanut teologeja, filosofeja, taiteilijoita, runoilijoita, historioitsijoita ja tiedemiehiä läpi vuosisatojen. Yksi aikamme ongelmista onkin lukutaidottomuus uskonnon alalla ja muillakin aloilla. Kulttuuriperinteemme uskottavat tulkit ovat harvassa.

Paavi päättääkin kirjeensä erityisesti nuorille suunnattuun haasteeseen: “Alkakaa tutkia perintöänne. Kristinusko tekee teistä ylivertaisen kulttuuriperinnön perillisiä, ja teidän on otettava se haltuunne. Innostukaa tästä historiasta: se on teidän. Katsokaa nuorta Hieronymusta, joka Jeesuksen vertauksen kauppiaan tavoin myi kaiken ostaakseen ’kallisarvoisen helmen’ (Matt. 13:46).” 

 

01 oktober 2020, 16:11