Sök

Vatican News
Paavi Frans Paavi Frans  (Vatican Media)

Paavi: Juoruilu on pahempi rutto kuin Covid!

Paavi Franciscus puhui viime sunnuntaina veljellisestä oikaisusta ja saarnasi juoruamista vastaan.

Emil Anton – Vatikaani 

Ennen perinteistä Angelus-rukousta paavi Franciscus kommentoi viime sunnuntaina (6.9.) tuttuun tapaan apostolisen palatsin ikkunasta päivän evankeliumitekstiä, joka tällä kertaa käsitteli Jeesuksen opetusta veljellisestä oikaisusta (Matt. 18:15-20). 

Paavi selitti, että Jeesus esittää meille kolmivaiheisen lähestymistavan syntiä tekevän veljen tai sisaren oikaisemiseksi. Veljellisen oikaisun tarkoitus ei ole tuomita henkilöä vaan ”auttaa häntä ymmärtämään, mitä hän on tehnyt”. Ensimmäisen askeleen ottaminen voi olla vaikeaa, sillä esimerkiksi veljen reaktio oikaisuun voi pelottaa. 

Jos henkilökohtainen keskustelu ei tuota tulosta, Jeesus kehottaa hakemaan apua muilta veljiltä tai sisarilta. Mooseksen laissa edellytettiin kahta tai kolmea todistajaa syyllisen tuomitsemiseksi, mutta paavi sanoi, että tässä kyse ei ole tuomitsemisesta vaan auttamisesta. Jos synnintekijä yhä pysyy vääryydessään, Jeesus kehottaa kertomaan asiasta seurakunnalle eli kirkolle. 

Jos yhteisönkään väliintulo ei auta, Jeesus sanoo, että henkilöä tulisi kohdella ”kuin pakanaa tai publikaania”. Paavi totesi, että tämä ilmaisu voi vaikuttaa halveksivalta. 

Todellisuudessa tämä ankara toimenpide kuitenkin ”kutsuu meidät antamaan veljen Jumalan käsiin: vain Isä pystyy osoittamaan suurempaa rakkautta kuin kaikki veljet ja sisaret yhteensä”. Paavi huomautti, että Jeesus itse toivotti pakanat ja publikaanit tervetulleiksi ja närkästytti siten oman aikansa konformisteja. 

Lopuksi paavi Franciscus kehotti kuulijoitaan miettimään sitä, mitä tapahtuu, kun päätämme veljellisen oikaisun sijaan lähteä juoruilun tielle. ”Kun näemme veljessä tai sisaressa virheen tai puutteen, menemme heti ensiksi kertomaan siitä muille. Juoruamme.” Juoru kuitenkin satuttaa yhteisöä ja kylvää eripuraa. Se on Saatanan, suuren juoruilijan työtä. “Juoruilu on pahempi rutto kuin Covid!”, Franciscus sanoi. 

”Ponnistelkaamme tässä: ei juoruilla. -- Jos asiat eivät toimi, rukoillaan hiljaa harhailevan veljen tai sisaren puolesta, mutta ei ikinä juoruilla.” 

14 september 2020, 13:15