Sök

Vatican News
paavi Franciscus paavi Franciscus  (ANSA)

Karanteeniperheet ja perheväkivalta paavin rukouksissa

Viikon ensimmäisessä aamumessussa paavi Franciscus rukoili perheiden puolesta ja saarnasi kirkon ykseydestä.

Emil Anton – Vatikaani

Maanantaina 4.5.2020 Casa Santa Martassa vietetyssä aamumessussa paavi Franciscuksen rukousaiheena olivat perheet: ”Tänään rukoilemme perheiden puolesta. Karanteenin aikana kodin sisään suljettu perhe yrittää tehdä uusia asioita, keksiä uutta luovaa tekemistä”, paavi sanoi. ”On myös toinen asia, nimittäin perheväkivalta. Rukoilkaamme perheiden puolesta, jotta ne jatkaisivat karanteenielämäänsä luovasti, kärsivällisesti ja rauhanomaisesti.”

Saarnassaan paavi kommentoi raamatuntekstiä Apostolien teoista (Ap.t. 11:1-18), jossa Pietaria nuhdeltiin syömisestä pakanoiden kanssa. Paavi totesi, että tämä ”me ja muut” -mentaliteetti on kirkossa esiintyvä tauti, joka ajattelee, että meillä on asiat Jumalan edessä kunnossa, kun taas muut on jo tuomittu.

Franciscus muistutti Jeesuksen sanoista, joiden mukaan hänellä on lampaita myös lauman ulkopuolella (Joh. 10:16). Jeesus on kuollut kaikkien puolesta. Kaikkien. Myös muiden uskontojen edustajien ja ei-uskovien puolesta. Meillä kaikilla on yksi paimen: Jeesus.

"Vapauttakoon Herra meidät jakautumisen ja jakamisen psykologiasta ja auttakoon meitä näkemään tämän suuren asian Jeesuksesta, että hänessä olemme kaikki veljiä ja että hän on kaikkien paimen. Olkoon tuo sana, ’kaikki, kaikki!’ mielessämme tämän päivän aikana.”

04 maj 2020, 13:51