Sök

Vatican News
Paavi matkustaa marraskuussa Thaimaahan ja Japaniin Paavi matkustaa marraskuussa Thaimaahan ja Japaniin 

Paavi matkustaa marraskuussa Thaimaahan ja Japaniin

Vatikaani on vahvistanut, että paavi Franciscuksen 32. apostolinen matka suuntaa Thaimaahan ja Japaniin 19.-26.11.2019. Tarkka ohjelma julkaistaan myöhemmin.

Emil Anton – Vatikaani

Pyhän istuimen lehdistöosasto on vahvistanut, että paavi Franciscus vierailee Thaimaassa 20.-23. marraskuuta ja Japanissa 23.-26. marraskuuta. Yksityiskohtainen ohjelma julkistetaan myöhemmin.

Kyseessä on paavi Franciscuksen neljäs matka Aasiaan. Aiemmin hän on käynyt Etelä-Koreassa (2014), Sri Lankalla ja Filippiineillä (2015) sekä Myanmarissa ja Bangladeshissa (2017). Aiemmin Thaimaassa ja Japanissa on käynyt vain yksi paavi, Johannes Paavali II, vuosina 1981 (Japani) ja 1984 (Thaimaa).

Thaimaassa katolilaisia on noin 400 000, mikä on vain hieman yli puoli prosenttia maan buddhalaisenemmistöisestä väestöstä. Paavin vierailu ajoittuu juhlavuoteen, sillä vuonna 2019 on kulunut 350 vuotta Siamin apostolisen vikariaatin perustamisesta.

Japanin-vierailussa toteutuu paavi Francisuksen pitkäaikainen unelma, sillä hän halusi nuorena jesuiittana lähteä Japaniin lähetystyöhön. Suunnitelma estyi kuitenkin tuolloin terveyssyistä. Jesuiitoilla on pitkä historia Japanissa: pyhä Franciscus Xavier saapui Japaniin vuonna 1549, minkä jälkeen maahan tuli useita, pääosin portugalilaisia jesuiittoja.

Paavi Franciscuksen Japanin-matkan teemana on kaiken elämän ja koko luomakunnan suojeleminen. Thaimaan-matkan mottona on ”Kristuksen opetuslapsia, missionaarisia opetuslapsia”.

17 september 2019, 14:05