Sök

Vatican News aloitti latinankieliset uutiset

Vatican News on aloittanut latinankieliset uutiset juuri, kun Yleisradion 30 vuotta toiminut Nuntii Latini on lopettamassa toimintansa. Ensimmäinen lähetys kuultiin 8. kesäkuuta 2019.

Emil Anton – Vatikaani

Vatikaani aloitti viime lauantaina uudet, latinankieliset radiouutiset.   

Hebdomada Papae -niminen uutislähetys tiivistää viikon tärkeimmät paaviin, kirkkoon ja Vatikaaniin liittyvät uutiset viiteen minuuttiin. Vaikka latina on katolisen kirkon ja Vatikaanivaltion virallinen kieli, kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Vatikaanista saadaan kuulla latinankielisiä uutisia.

Vatican News toteuttaa viikoittaisen ohjelman yhteistyössä italiankielisen Radio Vaticanan ja Vatikaanin valtiosihteeristön latinaosaston kanssa. Ohjelman voi kuunnella podcastina Vatican Newsin sivuilta. Paavin twiitit toimitetaan niin ikään latinaksi Twitterissä @Pontifex_ln.  

Tähän asti latinankielisten radiouutisten johtava maa on ollut Suomi. Yleisradion 30 vuotta toimineen Nuntii Latini -ohjelman on kuitenkin määrä päättyä ensi viikolla. Näin ollen Vatikaanin uuden latinankielisen radio-ohjelman ajoitus on erittäin osuva ja tarjoaa jonkinlaista lohtua Nuntii Latinin kuuntelijoille ympäri maailman.

Hebdomada Papaen latina eroaa kuitenkin Nuntii Latini -ohjelmasta paitsi maantieteelliseltä ja sisällölliseltä fokukseltaan, myös ääntämykseltään. Vatikaanin latinassa noudatetaan italialaista ja kirkollista latinan kielen ääntämystä, kun taas suomalainen latina pyrkii jäljittelemään klassista ääntämystä.

”Tällä uudella viikottaisella ohjelmalla haluamme elävöittää myös uutisissa katolisen kirkon virallisen kielen, jota voi jo kuulla Radio Vaticanan välittämässä jokapäiväisessä aamumessussa”, selittää toimitusjohtaja Andrea Tornielli. Samalla Tornielli painottaa, ettei Vatikaanin latinankielisissä radiouutisissa ole kyse ”nostalgisesta katseesta menneisyyteen, vaan tulevaisuuteen suuntautuvasta haasteesta”.

10 juni 2019, 14:35