Sök

Paavi Franciscus Romaniassa: matkaraportti

Paavi Franciscuksen Romanian-vierailuun sisältyi muun muassa katolis-ortodoksista ekumeniaa, seitsemän marttyyripiispan autuaaksijulistaminen ja anteeksipyyntö Romanian romaniyhteisöltä.

Emil Anton – Vatikaani

Paavi Franciscus on palannut apostoliselta matkaltaan Romaniasta. Matka oli jo kolmaskymmenes Franciscuksen paavikaudella ja toteutui tasan 20 vuotta sen jälkeen, kun paavi Johannes Paavali II ensimmäisenä paavina vieraili Bukarestissa. Franciscus kävi Bukarestin lisäksi muuallakin, kuten Transilvaniassa, jonka maisemia paavi kehui ennennäkemättömän kauniiksi.

Matkan pääteema oli katolis-ortodoksinen ekumenia, mottona ”Kuljetaan yhdessä!” Romania on ortodoksienemmistöinen maa, jonka väestöstä noin seitsemän prosenttia kuuluu katoliseen kirkkoon, joko roomalaiseen tai kreikkalaiskatoliseen riitukseen.

Romanian ortodoksinen kirkko suhtautui paavin matkaan etukäteen myönteisesti. Patriarkka Daniel, joka on arvostettu teologi, totesi ennen matkaa paavin olevan tervetullut Romaniaan ja vahvisti ortodoksikirkon iloitsevan vierailusta yhdessä katolilaisten kanssa. Bukarestin katolisen arkkipiispan Ioan Robun mukaan katolilaisten ja ortodoksien suhteet ovat maassa yleisesti ottaen erittäin hyvät.

Ensimmäiset kohtaamiset

Paavi saapui Bukarestiin perjantaina 31.5. Hän tervehti maan presidenttiä ja piti puheen Romanian hallituksen, yhteiskunnan ja uskonnollisten yhteisöjen edustajille. Puheen alussa paavi kiinnitti huomiota siihen, että Romania on nyt ensimmäistä kertaa Euroopan neuvoston puheenjohtajamaana. Romania vapautui kommunismista 30 vuotta sitten ja liittyi EU:hun vuonna 2007.

Annettuaan tunnustusta Romanian yhteiskunnalliselle kehitykselle, paavi Franciscus kehotti kiinnittämään huomiota vähäosaisimpiin. Kestävään kehitykseen ja yhteiseen hyvään ei riitä talousteorioiden päivitys, vaan tarvitaan myös hengellisyyttä, ”sielua ja sydäntä”, minkä vuoksi kirkot voivat olla avuksi myös poliittisessa ja yhteiskunnallisessa toiminnassa.

Seuraavaksi ohjelmassa oli tapaaminen ortodoksikirkon patriarkan ja sen synodin kanssa. Paavi Franciscus viittasi Johannes Paavali II:n historialliseen matkaan vuonna 1999, joka aloitti uuden vaiheen katolis-ortodoksisissa suhteissa. Franciscus korosti puheessaan yhteisten juurien muistamista ja yhdessä kulkemista. Tämän jälkeen seurasi yhteinen Isä Meidän -rukous Bukarestin uudessa ortodoksisessa katedraalissa, jota ennen paavi jakoi muutamia ajatuksia rukouksen sisällöstä. Rukous lausuttiin vuorotellen latinaksi ja romaniaksi.

”Jumalanäidin puutarhassa”

Paavin ensimmäinen messu vietettiin Bukarestin katolisessa Pyhän Joosefin katedraalissa, missä teemana oli Neitsyt Marian kohtaaminen Elisabetin kanssa. Toinen messu vietettiin lauantaina Sumuleu-Ciucin mariaanisessa pyhäkössä. Romanian katolilaisten ja ortodoksien suuresti rakastama Neitsyt Maria olikin yksi matkan pääteemoista. Paavin viesti oli, että tunnustaessaan Marian äidikseen katolilaiset ja ortodoksit huomaavat olevansa veljiä ja sisaria keskenään.

Lauantain ohjelmaan kuului myös tapaaminen sairaiden kanssa Romanian toiseksi suurimman kaupungin Iașin katedraalissa sekä mariaaninen tapaaminen nuorten ja perheiden kanssa Iașin kulttuuripalatsin edessä. Paavi totesi tuntevansa olonsa kotoisaksi ja viittasi Romanian lempinimeen ”Jumalanäidin puutarha”. Paikalliset nuoret ja isovanhemmat pitivät todistuspuheenvuoroja; orkesteri ja kuoro vastasivat musiikista. Hyvässä säässä pidettyyn ulkoilmatapahtumaan osallistui suuri määrä ihmisiä.

Marttyyripiispat ja romaniyhteisö

Sunnuntaina paavi Franciscus vietti messun Blajin kaupungissa, missä hän julisti autuaaksi seitsemän kreikkalaiskatolista marttyyripiispaa noin 100 000 hengen läsnä ollessa. Piispat vangittiin kommunistihallinnon aikana vuonna 1948. Osaa kidutettiin, toiset jätettiin kuolemaan nälkään ja kylmyyteen.

Toinen merkittävä hetki sunnuntain ohjelmassa oli tapaaminen Romanian romanien kanssa. Paavi Franciscus pyysi romaneilta anteeksi syrjintää, jota he ovat kokeneet pitkin historiaa myös kristittyjen ja katolilaisten taholta. Paavi kiinnitti huomiota romanikansan erityisiin lahjoihin ja rohkaisi heitä jakamaan niitä muiden kanssa ja kulkemaan yhdessä tulevaisuuteen katsoen.

Lehdistötilaisuus paluumatkalla

Paluumatkalla Romaniasta Roomaan paavi Franciscus vastasi tapansa mukaan toimittajien kysymyksiin. Kysymykseen katolis-ortodoksisista suhteista ja siitä, miksi katoliset ja ortodoksiset johtajat eivät voi rukoilla yhdessä, paavi vastasi, että diplomaattisista säännöistä huolimatta ”kansa rukoilee yhdessä” ja että yksityisesti hän on rukoillut monien luterilaisten ja ortodoksisten pappien kanssa.

Paavi jatkoi: ”Patriarkat ovat avoimia. Kyllä meillä katolilaisillakin on sulkeutunutta väkeä, joka ei halua tätä vaan sanoo: ’Ei, ortodoksit ovat skismaatikkoja’. Nämä ovat vanhoja juttuja. Ortodoksit ovat kristittyjä.”

Lehdistötilaisuuden lopuksi paavi Franciscus halusi kertoa, että sääolosuhteiden takia hänen täytyi lauantaina matkustaa helikopterin sijaan autolla. Matka Transilvanian läpi kesti kaksi tuntia ja 40 minuuttia. ”Se oli Jumalan armoa: näin ennennäkemättömän kauniita maisemia,” paavi totesi haltioissaan. Lopuksi hän kehotti kuulijoitaan: ”Rukoilkaa Euroopan puolesta, ykseyden puolesta. Antakoon Herra meille armon.”

 

05 juni 2019, 14:50