Cerca

Vatican News
Syyrian sodassa on alkanut yhdeksäs vuosi Syyrian sodassa on alkanut yhdeksäs vuosi 

Kahdeksan vuotta Syyrian sotaa: katsaus köyhyyteen ja lasten kärsimykseen

Tässä kuussa tuli kuluneeksi kahdeksan vuotta Syyrian sodan alkamisesta. Vaikka ISIS vaikuttaa päihitetyltä, rauhaa ei ole vielä saavutettu. Viime vuonna taisteluissa ja räjähdyksissä kuoli yli tuhat lasta. Kirkko ja kansainväliset järjestöt pyrkivät helpottamaan maan äärimmäistä köyhyyttä ja epätoivoa.

Emil Anton – Vatikaani

Yhdeksäs vuosi on alkanut Syyrian sodassa, joka on vaatinut jo lähes puoli miljoonaa uhria. 83 % maan asukkaista elää totaalisessa köyhyydessä, ja yli 13 miljoonaa ihmistä tarvitsee humanitaarista ja lääketieteellistä apua. Kyseessä on pahin humanitaarinen katastrofi toisen maailmansodan jälkeen. Erityisesti sodasta kärsivät Syyrian lapset.

Save the Children -järjestön mukaan kahdeksan konfliktintäyteisen vuoden jälkeen neljä miljoonaa lasta ei ole koskaan kokenut rauhaa, joka toinen tarvitsee humanitaarista apua, ja joka kolmas ei pääse kouluun. 2,5 miljoonaa syyrialaista lasta on pakolaisina lähiseudun maissa, kun taas toiset 2,5 miljoonaa on evakuoitu kodeistaan muualle Syyriaan.

Apostolinen nuntius, kardinaali Mario Zenari kommentoi surullista vuosipäivää: ”Sanat eivät riitä tunteidemme kuvaamiseen. Olen ollut Syyriassa kaikki nämä sotavuodet. Kukaan ei aavistanut, että joutuisimme näin kauheaan köyhyyteen ja tuhoon, että uhreja tulisi puoli miljoonaa. Pelkästään viime vuonna kuoli 1106 lasta. Lisäksi monet naiset ovat joutuneet leskiksi, ja heidän pitää elättää vaikkapa kahdeksaa lastaan yksin. Köyhyys pahenee koko ajan. Ihmiset ajattelivat, että kun pommien putoaminen loppuu, asiat alkavat olla paremmin. Mutta täällä on kauhea köyhyys. Ihmiset ovat äärimmäisen pettyneitä.”

Ruoka-apua ja kouluja

Useat katoliset ja kansainväliset järjestöt pyrkivät helpottamaan maan kriisitilannetta. World Food Programme (WFP) -järjestön Marwa Awad toteaa, että WFP toimittaa ruoka-apua kolmelle miljoonalle ihmiselle.

”Tuhoutuneen maan jälleenrakentamiseksi haluamme aloittaa lapsista ja kouluista”, sanoo salesiaanisisar Vilima Tallone. Sisarkunta on avannut Aleppoon 50 lapsen päiväkodin, ja suunnitteilla on kahden uuden koulun avaaminen, Aleppoon ja Damaskokseen. ”On tärkeää antaa toivoa niille, jotka ovat jääneet tänne, ja niille, jotka pakolaisleireillä miettivät kotiinpaluuta.”

Aleppon väkiluku on pudonnut 4-4,5 miljoonasta 0,8-1,5 miljoonaan, kristittyjen määrä 150 000:sta 40 000:een. Kaduilla näkee enemmän sotilaita kuin ruoka-apua kuljettavia autoja.

Aleppon tilanne

Katolinen kirkko Aleppossa järjestää tässä kuussa synodin, johon osallistuvat kaikki kaupungissa läsnä olevat katoliset riitukset (latinalainen, syyrialaiskatolinen, kreikkalaiskatolinen, jne.). Synodiin osallistuu piispoja, pappeja, sääntökuntalaisia ja maallikoita, ja tarkoituksena on käsitellä taloudellista kriisiä, sodan aiheuttamia tarpeita sekä työtä perheiden ja nuorten parissa. ”Emme voi toimia Aleppossa ilman keskinäistä yhteyttä”, toteaa kaupungissa toimiva brasilialainen sisar Laudis.

Aleppon roomalaiskatolisen seurakunnan kirkkoherra, fransiskaani-isä Ibrahim Alsabagh kuvailee kaupungin tilannetta: ”Monet ihmiset eivät näe pienintäkään tulevaisuudentoivoa. Kaupungissa ei ole sähköä, joten työpaikat eivät toimi ja ihmiset eivät tienaa. Työttömyys nousee jopa 90 prosenttiin.” Silti kirkkoherra kylvää toivoa: ”Jos kestimme kaupungin valtauksen, kestämme myös nälän ja taloudelliset vaikeudet.” Seurakunta on kolmen vuoden ajan jakanut kuukausittain 3800 ruokapakettia kaikkein suurimmassa tarpeessa oleville. Paketissa on riisiä, maitojauhetta, sokeria ja pastaa sekä lihan ja kahvin ostamiseen oikeuttavia kortteja. Paketilla perhe pärjää 22 päivää kuussa, lopuista täytyy huolehtia itse.

Paastonaikana isä Ibrahim on lisäksi aloittanut aktion, jonka tavoitteena on hankkia oliiviöljyä jokaiselle perheelle. Ennen joka kotiin kuuluneen perustuotteen hinta on inflaation myötä kohonnut taivaisiin, mutta lähistöllä kasvaa paljon oliivipuita. Tarkoituksena on rohkaista ihmisiä työhön, antaa mahdollisuus oliiviöljyn myymiseen ja konkreettiseen toimeentulolähteeseen.

20 mars 2019, 12:08