Synodi. Paavi avajaismessussa - Olkoon Pyhä Henki synodin päähenkilö Synodi. Paavi avajaismessussa - Olkoon Pyhä Henki synodin päähenkilö  (ANSA)

Synodi. Paavi avajaismessussa - Olkoon Pyhä Henki synodin päähenkilö

Katolisen kirkon piispainsynodin 16. täysistunto alkoi keskiviikkona 4.10. Synodin avajaismessun saarnassa paavi Franciscus julisti, että kirkon tulee aina palata lähteelle eli Jeesuksen luo, ja sen tulee vaeltaa Pyhässä Hengessä tavoittaakseen kaikki Kristuksen evankeliumilla.

Juho Sankamo

Pietarinaukiolla, avajaismessussa oli koolla kardinaalikollegio ja uudet kardinaalit sekä noin 25 000 uskovaista. 

Nyt alkanut piispainsynodin 16. täysistunto kestää yli kolme viikkoa. Se päättyy 29.10.2023. Piispainsynodi käsittelee kirkon synodaalisuutta. 

Emme tarvitse ihmisten visioita vaan Jeesuksen katsetta

Avajaismessun saarnassaan paavi Franciscus korosti kardinaaleille, piispoille, sisarille ja veljille, että nyt alkaneessa synodissa emme tarvitse “puhtaasti luonnollista näkyä, joka on luotu ihmisten strategioista, poliittisesta laskelmoinnista tai ideologisista taisteluista.” Me emme ole täällä pitämässä “parlamentaarista kokousta tai suunnittelemassa uudistuksia”, paavi painotti. 

Pyhä isä saarnasi, että me olemme täällä “kävelemässä yhdessä Jeesuksen katseen kanssa, katseen, joka siunaa Isää, ja kutsuu luokseen ne, jotka ovat heikkoja ja alistettuja.” 

Jeesuksen katse siunaa

Paavi huomautti, että Jeesus ei vaikeuksien keskellä katkeroidu tai vaivu epätoivoon, vaan hän ylistää Jumalaa jatkuvasti. Jeesuksen siunaava katse kutsuu meitä olemaan kirkko, joka “iloisin sydämin kontemploi Jumalan tekoja ja arvioi nykyisyyttä.” 

Paavi Franciscus lainasi p. paavi Johannes XXIII sanoja: “On välttämätöntä, ennen kaikkea, että kirkko ei milloinkaan vieraannu pyhästä totuuden perinnöstä, jonka se on perinyt kirkkoisiltä. Samaan aikaan kirkon pitää aina katsoa nykyisyyteen, uusiin tilanteisiin ja uusiin elämän muotoihin, jotka ovat tulleet nykymaailmaan ja avanneet uusia väyliä katoliselle apostolaatille.” 

Synodin päätehtävä

“Jeesuksen katse”, paavi Franciscus saarnasi, “kutsuu meitä olemaan kirkko…, joka kääntää katseensa Jumalaan, joka on kommuunio, ja haltioituneena ja nöyränä siunaamaan ja palvomaan häntä, tunnustaen hänet ainoana Herrana.” Paavi korosti, että me olemme olemassa “vain tuodaksemme hänet maailmaan”. 

Paavi Franciscus lainasi paavi Benedictus XVI:ta korostaessaan, kuinka tärkeää on, että me välitämme Jumalan todellisuuden tämän ajan ihmisille, niin että siitä tulee heille pelastus. Paavi Franciscus kiteytti synodin merkitystä näin: “Tämä on synodin päätehtävä: suunnata katseemme taas Jumalaan, olla kirkko, joka katsoo armeliaasti ihmisiin.” Paavi vetosi kuulijoihinsa, että olisimme “kirkko, joka ottaa riskin seuratakseen Jeesusta. Jeesus haluaa, että hänen kirkkonsa, hänen Morsiamensa, on tällainen.”

Jeesuksen katse, joka kutsuu luokseen

Paavi Franciscus saarnasi, että Jeesuksen katse kutsuu meitä olemaan luokseen kutsuva kirkko, “ei sellainen, jossa on ovet kiinni.” Paavi korosti, että kirkko kantaa “kevyttä iestä” (Matt. 11:30), eikä kasaa ihmisten päälle raskaita taakkoja. Kirkko toistaa kaikille: “Tulkaa, te, jotka olette heikkoja ja alistettuja, tulkaa, te, jotka olette hukanneet polkunne, tai tunnette olevanne kaukana, tulkaa, te, jotka olette sulkeneet ovenne toivolle: Kirkko on täällä teitä varten!” Kirkon ovet ovat auki kaikille, kaikille, kaikille!”

Kiusauksena sulkeutuminen

Paavi Franciscus varoitti saarnassaan kirkkoa kiusauksesta asettua jäykästi maailmaa vastaan. Silloin “kirkko aseistaa itsensä maailmaa vastaan, ja katsoo taaksepäin”. Paavi lainasi Ilmestyskirjan kohtaa, jossa Jeesus on ovella ja kolkuttaa (Ilm. 3:20). Pyhä isä huomautti, että usein Jeesus on kyllä ovella, mutta kirkon sisäpuolella kolkuttamassa. Hän kolkuttaa päästäkseen kirkkonsa kanssa ulos julistamaan evankeliumia. 

Äitikirkko on aina puhdistuksen tarpeessa

Saarnansa lopussa paavi Franciscus korosti, että “äitikirkko on aina puhdistuksen tarpeessa, ‘korjauksen’ tarpeessa, sillä me olemme kansa, joka koostuu syntisistä, jotka ovat saaneet syntinsä anteeksi.” Meillä on aina tarve palata lähteelle eli Jeesuksen luo, paavi saarnasi, ja jatkoi, että meidän tulee kulkea Hengen johdatuksessa, jotta voimme tavoittaa kaikki hänen evankeliumillaan. 

Paavi Franciscus muisteli p. Franciscus Assisilaista, joka kantoi Kristuksen haavoja, ja joka tyhjensi itsensä kaikesta omasta. P. Franciscus eli suurten vaikeuksien ja riitojen keskellä, mutta hän ei hyökännyt vastustajiensa kimppuun kritisoimalla heitä. “Hän käytti vain evankeliumin aseita: nöyryyttä, ykseyttä, rukousta ja rakkautta. Tehkäämme me samoin: nöyryyttä, ykseyttä, rukousta ja rakkautta!” 

Paavi Franciscus päätti saarnansa kehottamalla kaikkia avautumaan Pyhälle Hengelle, ja kutsumaan häntä, synodin päähenkilöä, Pyhää Henkeä. “Antakaamme hänen olla tämän synodin päähenkilö! Ja kulkekaamme hänen kanssaan, uskossa ja ilossa.”

 

05 oktober 2023, 14:05