Paavi Franciscus tapasi lauantaina lukiolaisia Paavi Franciscus tapasi lauantaina lukiolaisia  (ANSA)

Paavi lukiolaisille: ”Älkää olko älypuhelimen orjia!”

Paavi Franciscus tapasi lauantaina roomalaisen lukion oppilaita ja opettajia. Hän varoitti nuoria älypuhelimen vaaroista ja kehotti löytämään aikaa hiljaisuudelle ja omantunnon kuuntelemiselle.

Emil Anton – Vatikaani

Lauantaina 13. huhtikuuta paavi Franciscus tapasi roomalaisen Viscontin lukion oppilaita ja opettajia. Lukion vanhoihin oppilaisiin kuuluu monia merkkihenkilöitä, mukaan lukien Eugenio Pacelli eli paavi Pius XII. Puheessaan paavi käsitteli muun muassa puhelinriippuvuuden vaarallisuutta, omaatuntoa ja rakkautta.  

Elämä on kommunikointia varten

Paavi korosti puheessaan, että älypuhelimet ovat hyödyllisiä, mutta niissä piilee myös vaara.

”Puhelin on suuri apu, suuri edistysaskel, sitä tulee käyttää ja on hyvä, että kaikki osaavat käyttää sitä. Mutta kun sinusta tulee älypuhelimen orja, menetät vapautesi”, paavi sanoi lukiolaisille. Hän jatkoi erottelemalla kontaktien pitämisen kommunikoinnista:

”Puhelin on kommunikointia varten, ja kommunikointi on kaunista. Mutta olkaa varuillanne: on vaara, että kun älypuhelimesta tulee huumetta, kommunikointi pelkistyy pelkkiin ’kontakteihin’. Mutta elämä ei ole ’kontakteja’ vaan kommunikointia varten!”

Omatunto ja hiljaisuus

Paavi Franciscus muistutti pyhän Augustinuksen sanoista, joiden mukaan totuus asuu ihmisen sisimmässä. ”Sitä täytyy etsiä. Meillä kaikilla on sisimpämme. Vain hiljaisuudessa voimme kuulla omantunnon äänen ja erottaa sen egoismin ja hedonismin äänistä, jotka ovat eri ääniä”, paavi sanoi.

Paavi ehdotti koululaisille omantunnon pohtimista ja hiljaisuuden etsimistä. Hän sanoi: ”Älkää pelätkö hiljaisuutta, yksinoloa – ei koko ajan, se ei ole hyväksi – mutta on hyvä ottaa vähän aikaa hiljentymiseen. Voitte esimerkiksi kirjoittaa hiljaisuudessa päiväkirjaa. Aluksi hiljaisuus voi tylsistyttää, mutta kun pääsee yhä syvemmälle itseensä, hiljaisuudessa, se ei enää tylsistytä.”

Puhdas rakkaus ja unelmat

Paavi puhui lukiolaisille myös rakkaudesta, joka ei ole leikin asia vaan ”kaunein asia, jonka Jumala on antanut meille”. Paavi kehotti nuoria rakastamaan suurella sydämellä ja puhtaasti, likaamatta rakkautta uskottomuudella.

Aitoon rakkauteen kuuluu toisen persoonan kunnioittaminen, ei tunteilla leikkiminen.

Lopuksi paavi rohkaisi nuoria unelmoimaan suuria. ”Älkää tyytykö keskinkertaisuuksiin suhteissanne, sisäisen elämän etsimisessänne, tulevaisuuden suunnittelussanne, pyrkimyksissänne kohti oikeudenmukaisempaa ja kauniimpaa maailmaa.”

 

15 april 2019, 12:51