Paavi Johannes Paavali I julistettiin autuaaksi
Emil Anton - Vatikaani
Paavi Franciscus julisti sunnuntaina autuaaksi paavi Johannes Paavali I:n, "hymyilevän paavin", joka toimi Rooman piispana vain noin kuukauden ajan vuonna 1978. Beatifikaatiomessu pidettiin Vatikaanissa Pietarinaukiolla, ja paikalla oli myös joukko suomalaisia. Sateisena päivänä messuun osallistui arviolta 25 000 uskovaa.
Albino Luciani eli paavi Johannes Paavali I otti motokseen humilitas, nöyryys. Yleisaudienssinsa syyskuussa 1978 hän ehti pitää uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Paavi Franciscus sanoi, että Johannes Paavali I eli Jeesuksen esimerkkiä seuraten nöyränä paimenena, joka rakasti loppuun asti. Franciscus siteerasi edeltäjäänsä: "olkaa nöyriä. Vaikka olisitte tehneet suuria asioita, sanokaa: olemme kelvottomia palvelijoita."
"Paavi Luciani onnistui välittämään Herran hyvyyden hymyllään. Kirkko on kaunis, kun sen kasvot ovat iloiset, rauhalliset, hymyilevät", paavi Franciscus sanoi ja päätti edeltäjänsä rukoukseen: "Herra, ota minut sellaisena kuin olen, heikkouksineni ja puutteineni, mutta tee minusta sellainen, kuin sinä tahdot."