Kirkko sai 20 uutta kardinaalia, 200 kardinaalia Roomassa
Emil Anton - Vatikaani
Katolinen kirkko sai viime lauantaina 20 uutta kardinaalia. Heistä neljä on jo yli 80-vuotiaita eivätkä siten voi osallistua tulevan paavin valintaan. Kardinaalien joukossa on kuusi aasialaista ja kaksi afrikkalaista. Ensimmäisen kardinaalinsa saivat Mongolia, Itä-Timor, Paraguay ja Singapore. Alun perin kardinaaliksi valittu Gentin emerituspiispa Luc Van Looy pyysi paavi Franciscukselta nimityksen peruuttamista, minkä paavi hyväksyi. Konsistorin jälkeen uudet kardinaalit vierailivat myös emerituspaavi Benedictus XVI:n luona.
Maanantaina ja tiistaina maailman kardinaalit kokoontuivat Roomaan keskustelemaan paavi Franciscuksen kanssa Rooman kuurian uudistaneesta asiakirjasta Praedicate evangelium. Kyseessä on paavi Franciscuksen paavikauden suurin tapaaminen kardinaalien kanssa. Kardinaalikollegion 226 jäsenestä noin 200 osallistui tapaamiseen. Keskustelunaiheina olivat muun muassa maallikoiden asema kuuriassa. Useampi kardinaali kehui tapaamisen tunnelmaa erinomaiseksi ja rakentavaksi.