Paavi Franciscus suorassa lähetyksessä Paavi Franciscus suorassa lähetyksessä  (Vatican Media)

Paavi Franciscus: Menkäämme Jeesuksen rukouskouluun

Apostolisessa kirjastossa pidetyn keskiviikkoaudienssin aiheena oli Jeesus rukouksen opettajana.

Emil Anton – Vatikaani  

”Valitettavasti meidän täytyy pitää tämä audienssi jälleen kirjastossa välttyäksemme Covid-tartunnoilta”, paavi Franciscus totesi katekeesinsa aluksi keskiviikkona 4. marraskuuta. Samalla hän muistutti viranomaisten ohjeiden seuraamisesta ja lääkärien, sairaanhoitajien sekä vapaaehtoisten arvokkaasta työstä potilaiden hoitamiseksi henkensäkin uhalla. ”Rukoilkaamme heidän puolestaan”, paavi sanoi. 

Jeesus rukouksen opettajana 

Itse katekeesissa paavi jatkoi rukousta käsittelevää sarjaansa ja puhui tällä kertaa Jeesuksesta rukouselämän opettajana ja esimerkkinä. ”Julkisen elämänsä aikana Jeesus turvautui jatkuvasti rukouksen voimaan. Evankeliumit kertovat, kuinka hän vetäytyi syrjäisiin paikkoihin rukoilemaan.” 

Paavi Franciscuksen mukaan tämä oli Jeesuksen elämän ”salaisuus”, joka asettaa hänen missionsa oikeaan perspektiiviin. Paavi siteerasi Katekismusta, jonka mukaan Jeesuksen rukous opettaa meitäkin rukoilemaan. Jeesuksen esimerkistä voidaan johtaa kristillisen rukouksen erityispiirteitä.  

Rukouksen prioriteetti ja pitkäjänteisyys 

Ensinnäkin rukous on päivän ensimmäinen asia: sitä harjoitetaan aamun koittaessa ennen kuin maailma herää. Rukous on ennen kaikkea kuuntelemista ja Jumalan kohtaamista. Sen valossa elämän haasteista tulee tilaisuuksia kasvaa uskossa ja rakkaudessa, päivän ”matka” kaikkine vaikeuksineen näyttäytyy ”kutsumuksena”.  

Toiseksi rukousta on harjoitettava jatkuvasti. ”Jeesus itse sanoo meille: kop, kop, kop.” Osaamme kaikki rukoilla spontaanisti, mutta Jeesus opettaa meitä kurinalaiseen rukoukseen, josta tulee elämää ohjaava normi. Sitkeä rukous muuttaa meitä vähitellen ja tekee meistä vahvoja koettelemusten aikoina.  

Ahdistuksesta iloon ja rauhaan 

Kolmas Jeesuksen rukouksen erityispiirre on yksinäisyys. Kyse ei ole maailmasta pakenemisesta vaan hiljaisuuden etsimisestä, jossa syvin sisimpämme pääsee ääneen. Jumala puhuu hiljaisuudessa. ”Ilman sisäistä elämää meistä tulee pinnallisia, hermostuneita ja ahdistuneita – kuinka ahdistus vahingoittaakaan meitä! Tämän takia meidän täytyy rukoilla; ilman sisäistä elämää pakenemme todellisuutta ja pakenemme itseämme, meillä on aina kiire jonnekin.” 

Lopuksi Jeesuksen rukouksesta opimme antamaan itsemme Isän käsiin. ”Isä, tapahtukoon sinun tahtosi.” Paavi päätti mietiskelynsä kehotukseen: ”Rakkaat veljet ja sisaret, löytäkäämme jälleen Jeesus rukouksen opettajana evankeliumeista ja menkäämme hänen kouluunsa. Vakuutan teille, että niin löydämme ilon ja rauhan.” 

 

 

06 november 2020, 14:31