Syyria Syyria  (AFP or licensors)

”Älkää unohtako Syyriaa”

Kardinaali Mario Zenari, apostolinen nuntius Syyriassa, muistuttaa, että YK on kutsunut Syyrian sotaa aikamme pahimmaksi humanitaariseksi kriisiksi. Kolmasosa maasta on edelleen islamistien käsissä, puolet väestöstä on joutunut jättämään kotinsa, lähes yhdeksän miljoonaa elää humanitaarisen avun varassa, ja sodan seurauksista on joutunut kärsimään jopa kuusi miljoonaa lasta.

Emil Anton – Vatikaani  

Viitaten paavi Franciscuksen ensyklikaan ”Fratelli tutti” kardinaali Zenari toteaa, että joko pelastumme yhdessä, tai kukaan ei pelastu. Yhden maailmankolkan kärsimys ja köyhyys vaikuttaa lopulta koko planeettaan. Syyrialaisia kuolee sekä pommeihin että nälkään. Heidän kestävyytensä on koetuksella ja he tarvitsevat todellista apua. ”Vaikeinta on kuolla unohduksissa, siksi jatkuvasti kerron käynnissä olevasta tragediasta”, kardinaali toteaa. Uudelleenrakentaminen vie vuosia ja vaatii rahoja, joita maalla ei ole. Koulut, sairaalat ja tehtaat on rakennettava uudelleen.  

Kirkot voidaan jälleenrakentaa, Zenari sanoo, mutta eläviä kiviä ei kohta enää ole: maastamuutto haavoittaa vakavasti Lähi-idän kirkkoja. Kristityt ovat Lähi-idälle ikkuna maailmaan, mutta tuo ikkuna sulkeutuu jokaisen maastamuuton myötä yhä enemmän. Zenari vetoaa kaikkiin kristittyihin ympäri maailmaa sen puolesta, ettei toivo katoaisi Syyriasta.  

Sisar Annie: ”Älkää unohtako Syyriaa” 

Syyriassa toimiva Aid to the Church in Need -järjestön koordinaattori, sisar Annie Demerjian puhuu kymmenvuotisen sodan vaikutuksista: ”Elämme historiamme pahinta aikaa.” Hän vetoaa: ”Älkää unohtako Syyriaa. Sota ei ole päättynyt, kansamme kärsii yhä.” 

Sodan runtelemia syyrialaisia vaivaavat hintojen päätähuimaava nousu, työn puute, Covid-19, maan eristäytyneisyys kansainvälisten sanktioiden vuoksi… Sisar Annie auttaa pienen tiiminsä kanssa Aleppossa 273 perhettä ja Damaskoksessa yli sataa perhettä järjestön antamalla kuukausittaisella tuella. ”Se on ollut pelastus näille kristillisille perheille, jotka elävät todella epäinhimillisissä olosuhteissa.” ”Meidän on kylvettävä toivoa”, sisar Annie sanoo.  

 

06 november 2020, 14:34