Sök

Vatican News
Afrikka kärsii lisääntyneestä väkivallasta Afrikka kärsii lisääntyneestä väkivallasta  (AFP or licensors)

Katsaus Afrikan huolestuttavaan tilanteeseen

Väkivalta on lisääntynyt Afrikassa viime aikoina. Iskuja on tapahtunut esimerkiksi Nigeriassa, Malissa, Burkina Fasossa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa. Ugandassa lukemattomia pakolaisia auttaa katolinen hyväntekeväisyysjärjestö Caritas.

Emil Anton – Vatikaani

Isä Isaac Agubi oli palaamassa kotiinsa sunnuntaimessun jälkeen, kun hänet kidnapattiin Nigerian eteläisessä Edon osavaltiossa. Paikalliset metsästäjät auttoivat poliisivoimia löytämään kidnappaajien piilopaikan viime tiistaina. Yksi kidnappaajista loukkaantui tulitaistelussa ja vangittiin. Muut pääsivät pakoon.

Kaikki eivät ole olleet yhtä onnekkaita kuin isä Isaac. Väkivalta ja turvattomuus ovat lisääntyneet Nigeriassa viime aikoina. Pohjois-Nigeriassa ainakin 150 ihmistä on tapettu viimeisen viikon aikana. Sokoton osavaltiossa tapettiin viime lauantaina 25 ihmistä. Myös ainakin kymmenkunta kidnappausta on raportoitu. Väkivalta ja kidnappaukset on yhdistetty pääasiassa fulanipaimentolaisiin. 90% fulaneista on muslimeja.

Fulanit yhdessä jihadistien kanssa ovat aiheuttaneet useita kuolemia myös Malissa, missä heidät tunnetaan heimonimellä peul. Viimeisimmässä iskussa lähellä Burkina Fason rajaa kuoli ainakin 38 ihmistä. Burkina Fason puolella Dablossa jihadistit murhasivat 32-vuotiaan, vastavihityn isä Siméon Yampan ja viisi seurakuntalaista sekä polttivat kirkon. Vastaavasti Kenian Merua järkytti suuresti 32-vuotiaan nuoren papin, isä Eutychus Murangirin mystinen murha kauppakeskuksessa.

Jihadismi on lisääntynyt myös Kongon demokraattisen tasavallassa. Ugandasta ja Nigeriasta tulleet taistelijat kutsuvat itseään uudeksi islamilaiseksi valtioksi. Hyökkäykset kyliin, murhat, raiskaukset ja kidnappaukset ovat tulleet osaksi jokapäiväistä todellisuutta. Verisistä iskuista kerrotaan jälkeenpäin järjestön nettisivuilla. Maasta ja sen rikkauksista taistelevat valloittajat heikentävät luonnollisesti myös maan taloustilannetta.

Hyvin suuret ihmisjoukot ovat paenneet Kongon demokraattisesta tasavallasta Ugandaan. Uganda on ottanut vastaan yli miljoona pakolaista. Katolinen hyväntekeväisyysjärjestä Caritas Uganda vastaa kiireellisimpiin humanitaarisiin tarpeisiin esimerkiksi toimittamalla ruoka-apua ja hoitamalla sairaita.

 

21 juni 2019, 15:20