Angelus-rukouksen yhteydessä paavi puhui paastosta ja paholaisesta Angelus-rukouksen yhteydessä paavi puhui paastosta ja paholaisesta  (Vatican Media)

Paavi Franciscus: Paholaisen kanssa ei neuvotella

Sunnuntain Angelus-rukouksen yhteydessä pitämässään puheessa paavi Franciscus käsitteli Jeesuksen kolmea kiusausta ja totesi, että paholaisen kanssa ei kuulu neuvotella, vaan hänelle tulee vain siteerata Jumalan Sanaa.

Emil Anton - Vatikaani

Keskipäivän tervehdyksessään paavi Franciscus kommentoi alkanutta paastonaikaa ja sunnuntain lukukappaleena ollutta Luukkaan evankeliumin kertomusta Jeesuksen kiusauksista (Luuk. 4:1-13). Paavin mukaan Jeesuksen kolme kiusausta osoittavat kolme itsepetoksen tietä, joita maailma aina suosittelee meille mutta jotka vievät lopulta tuhoon.

Kolme kiusausta

Ensimmäisessä kiusauksessa paholaisen logiikkana on lähteä liikkeelle luonnollisista tarpeista kuten ruuan tarpeesta. Hän kuitenkin haluaa saada meidät uskomaan, että luonnolliset tarpeemme – ruoka, elämä, onnellisuus, itsensä toteuttaminen – ovat mahdollisia ilman Jumalaa tai häntä vastaan.

Toinen kiusaus tähtää inhimilliseen kunniaan ja maineeseen. Jotkut antautuvat rahan, menestyksen tai vallan korruptiolle korottaakseen itseään, mutta he saavuttavat vain tyhjän nautinnon humalatilan, joka katoaa hyvin nopeasti.

Kolmas kiusaus koskee Jumalan välineellistämistä omaksi edukseen. Paholainen siteeraa Raamattua vaatiessaan vaikuttavaa ihmettä, mutta Jeesus vastaa vankalla päätöksellä pysyä nöyränä ja luottavaisena Isän edessä. Hän torjuu kiusauksen pyytää Jumalalta siunauksia, jotka todellisuudessa vain palvelevat omaa ylpeyttämme.

Paholaisen kanssa ei neuvotella

Paavin mukaan nämä kolme tietä erottavat meidät Jumalasta, sillä ne ovat paholaisen tekeleitä. Franciscus totesi, että Jeesus voitti kaikki kolme koettelemusta ja osoitti meillekin lääkkeet kiusauksia vastaan: ”sisäinen elämä, usko Jumalaan, varmuus hänen rakkaudestaan” – näillä voitamme kaikki kiusaukset.

”On vielä yksi mielenkiintoinen asia, johon haluaisin kiinnittää huomiota”, paavi sanoi mietiskelynsä lopuksi. ”Vastatessaan kiusaajalle Jeesus ei ryhdy vuoropuheluun, vaan siteeraa ainoastaan Jumalan Sanaa.” Tästä opimme, että ”paholaisen kanssa ei kuulu neuvotella, vaan hänelle vastataan Jumalan Sanalla”.

Näillä sanoilla paavi kehotti kaikkia pitämään paastoa erityisenä aikana, jona voi ”puhdistautua” ja ”kokea Jumalan lohduttavaa läsnäoloa elämässämme”.

11 mars 2019, 10:57