Paavi virolaisille: ”Todistakaa pyhänä kansana”
Käännös: Katri Tenhunen - Vatikaani
”Te ette saavuttaneet vapauttanne päätyäksenne kulutuksen, individualismin tai vallan ja hallinnan janon orjiksi”, lausui paavi Franciscus Tallinnan Vapaudenaukiolla pitämässään saarnassa 25.9.2018. Ohessa paavin saarna kokonaisuudessaan:
”Kuunnellessamme ensimmäistä lukukappaletta, kertomusta juutalaisen kansan – nyt Egyptin orjuudesta vapautetun – tulosta Siinain vuorelle (2. Moos. 19:1), on mahdotonta olla ajattelematta teitä kansana. On mahdotonta olla ajattelematta koko Viron kansakuntaa ja kaikkia Baltian maita! Kuinka voisimme olla ajattelematta osuuttanne ”laulavassa vallankumouksessa” tai kahden miljoonan ihmisen ketjussa, joka ulottui täältä Vilnaan? Te tiedätte, mitä on kamppailla vapaudesta; te voitte samaistua tuohon kansaan. Meidän on siksi hyvä kuunnella, mitä Jumala sanoo Moosekselle, huomataksemme, mitä hän sanoo meille kansana.
Kansa, joka tuli Siinain vuorelle, oli jo nähnyt Jumalansa rakkauden, joka ilmeni ihmeissä ja voimallisissa merkeissä. He olivat kansa, joka oli tullut rakkauden liittoon, koska Jumala rakasti heitä ensin ja teki rakkautensa tiettäväksi heille. Heidän ei tarvinnut tehdä niin; Jumala haluaa rakkautemme olevan vapaata. Kun sanomme olevamme kristittyjä, kun omaksumme elämäntavan, teemme niin ilman painostusta, eikä se ole jonkinlaista vaihtokauppaa, jossa me pysymme uskollisina, jos Jumala pitää lupauksensa. Ensinnäkin tiedämme, että Jumalan lupaus ei ota meiltä mitään pois; pikemminkin se johtaa kaikkien inhimillisten toiveidemme täyttymykseen. Jotkut ihmiset ajattelevat olevansa vapaita, kun elävät ilman Jumalaa tai pitävät hänet käsivarren mitan päässä. He eivät tajua, että niin tehdessään he kulkevat tämän elämän kautta orpoina, vailla kotia, johon palata. ”He lakkaavat olemasta pyhiinvaeltajia ja muuttuvat harhailijoiksi, jotka kiertävät itsensä ympärillä saapumatta mihinkään” (Evangelii Gaudium, 170).
Kuten kansa, joka lähti Egyptistä, meidän täytyy kuunnella ja etsiä. Näinä päivinä saatamme ajatella, että kansan vahvuutta mitataan muilla keinoin. Jotkut puhuvat kovalla äänellä, täynnä itsevarmuutta – vailla epäilystä tai epäröintiä. Toiset huutavat ja uhkailevat aseiden käytöllä, joukkojen lähettämisellä ja strategioiden toteuttamisella… Niin ne näyttävät vahvemmilta. Mutta se ei ole Jumalan tahdon ”etsimistä”, vaan vallan saavuttamista voidakseen hallita toisia. Tämän asenteen taustalla on etiikan torjunta ja siten Jumalan torjunta. Etiikka johtaa meidät Jumalan luo, ja Jumala pyytää vapaata ja sitoutunutta vastausta toisille ja ympäröivälle maailmalle, vastausta markkinakategorioiden ulkopuolella (vrt. sama, 57). Te ette saavuttaneet vapauttanne päätyäksenne kulutuksen, individualismin tai vallan ja hallinnan janon orjiksi.
Jumala tietää tarpeemme, ne, jotka me usein kätkemme omistushalujemme taakse. Hän tietää myös epävarmuuden, jonka yritämme voittaa vallan kautta. Juuri kuulemassamme evankeliumissa Jeesus rohkaisee meitä voittamaan janon sydämessämme tulemalla hänen luokseen. Hän voi antaa meille täyttymyksen elävän vetensä, puhtautensa, vastustamattoman voimansa yltäkylläisyydellä. Usko merkitsee sen tajuamista, että hän elää ja että hän rakastaa meitä; hän ei hylkää meitä, ja siksi hän kykenee puuttumaan salaperäisesti historiaamme. Hän tuo hyvää pahasta voimallaan ja äärettömällä luovuudellaan (sama, 278).
Autiomaassa Israelin kansalla oli kiusaus etsiä muita jumalia, palvoa kultaista vasikkaa, luottaa omaan voimaansa. Mutta Jumala kutsui heitä aina takaisin luokseen, ja he muistivat, mitä kuulivat ja näkivät vuorella. Tuon kansan lailla mekin tiedämme, että olemme valittu kansa, papillinen kansa, pyhä kansa (vrt. 2. Moos. 19:6; 1. Piet. 2:9). Henki muistuttaa meitä kaikesta tästä (vrt. Joh. 14:26).
Valittuna oleminen ei tarkoita poissulkevuutta tai lahkolaisuutta. Olemme pieni osa hiivaa, joka saa taikinan nousemaan; emme kätkeydy tai vetäydy tai pidä itseämme parempina tai puhtaampina. Kotka suojelee poikasiaan, kantaa ne korkeuksiin, kunnes ne kykenevät selviytymään itse. Silloin sen on pakotettava ne jättämään mukavuusalueensa. Se ravistelee niiden pesää, työntää ne ulkoilmaan, jossa niiden on levitettävä siipensä, and se lentää niiden alapuolella suojellakseen niitä, estääkseen niitä loukkaamasta itseään. Tällainen Jumala on valittua kansaansa kohtaan; hän haluaa sen “lähtevän” ja lentävän rohkeasti, tietäen, että yksin hän suojelee heitä aina. Meidän on jätettävä pelot taaksemme ja lähdettävä turvapaikoistamme, koska nykyään useimmat virolaiset eivät pidä itseään uskovina.
Menkää siis ulos pappeina, sillä sitä me olemme kasteen kautta. Menkää ulos rakentamaan suhteita Jumalan kanssa, mahdollistamaan niitä, rohkaisemaan rakastavaa kohtaamista hänen kanssaan, joka huutaa: “Tulkaa minun luokseni!” (Matt. 11:28). Meidän täytyy näyttäytyä lähellä toisia olevina, kykenevinä mietiskelyyn, myötätuntoon ja valmiuteen viettää aikaa toisten kanssa niin usein kuin välttämätöntä. Tämä on “rinnalla kulkemisen taitoa”. Sitä toteutetaan ”läheisyyden” parantavalla rytmillä, kunnioittavalla ja myötätuntoisella katseella, joka kykenee parantamaan, vapauttamaan ja rohkaisemaan kasvua kristillisessä elämässä (Evangelii gaudium, 169).
Todistakaa pyhänä kansana. Meillä voi olla kiusaus ajatella, että pyhyys on vain muutamia varten. Kuitenkin “meidät kaikki on kutsuttu olemaan pyhiä, eläen rakkaudella ja tarjoten jokainen oman todistuksemme jokapäiväisissä toimissamme, missä sitten olemmekin” (Gaudete et exsultate, 14). Mutta niin kuin vesi autiomaassa ei ollut henkilökohtainen vaan yhteinen hyvä, niin kuin mannaa ei voitu varastoida, koska se pilaantui, niin myös eletty pyhyys laajenee, tulvii yli ja tekee hedelmälliseksi kaiken, mitä se koskettaa. Nykyään valitsemme pyhänä olemisen tukemalla yhteiskuntamme laitamia ja syrjäseutuja, missä hyvänsä veljemme ja sisaremme lojuvat maassa ja kokevat torjuntaa. Emme voi ajatella, että joku muu pysähtyy auttamaan tai että instituutioiden on ratkaistava nuo ongelmat. Meidän on kiinnitettävä katseemme noihin veljiin ja sisariin ja tarjottava auttava käsi, koska he kantavat Jumalan kuvaa, he ovat Jeesuksen Kristuksen lunastamia veljiämme ja sisariamme. Tätä on olla kristitty; tämä on päivästä päivään elettyä pyhyyttä (vrt. sama, 98).
Historiassanne olette näyttäneet ylpeytenne siitä, että olette virolaisia. Te laulatte sen sanoen: ”Virolainen olen ja virolaiseksi jään; on hyvä olla virolainen, virolaisia olemme.” Kuinka hyvä onkaan tuntea olevansa osa kansaa; kuinka hyvä onkaan olla itsenäinen ja vapaa. Menkäämme pyhälle vuorelle, Mooseksen vuorelle, Jeesuksen vuorelle. Pyytäkäämme häntä – kuten tämän vierailuni tunnuslause sanoo – herättämään sydämemme ja antamaan meille Hengen lahjan. Tällä tavalla, jokaisena historian hetkenä, voimme oppia, kuinka olla vapaita, kuinka ottaa vastaan hyvyys ja tuntea olevamme valittuja, kuinka antaa Jumalan kasvattaa, täällä Virossa ja koko maailmassa, pyhää kansakuntaansa, papillista kansaansa.”
